Historia

Lestadiolainen herätysliike sai nimensä Pohjois-Ruotsissa viime vuosisadalla vaikuttaneesta papista, Lars Levi Laestadiuksesta (1800-1861). Kaaresuvannon rovastina hänen työhönsä kuuluivat tarkastukset Lapinmaan seurakunnissa. Erään tällaisen tarkastuksen yhteydessä "uuslukijaisiin" kuulunut lappalaisnainen, Milla Clementsdotter, "Lapin Maria" auttoi Laestadiuksen elävään uskoon.

Lestadiuksen opetus sai nyt uutta voimaa. Kaaresuvannon kirkossa alkoi kuulua hänen parannussaarnansa. Herätys alkoi kevättalvella 1846 ja levisi nopeasti Lestadiuksen kotiseuduilta koko pohjoiskalottiin ja myöhemmin siirtolaisuuden mukana Pohjois-Amerikkaan asti. Kysymys ei ollut mistään uudesta uskosta vaan palattiin niille juurille joista oli aikasemmin luovuttu.Lapin herätys oli hyvin voimakas. Sanottiin että ”lumessa paloi”.Erityistä tässä herätyksessä oli, että se vaikutti merkittävästi myös uskovaisten arkielämään. He lopettivat juopottelemasta, tulivat rehellisemmiksi ja myös avioliitot säilyivät paremmin.

Jo 1800-luvun lopulla alkoi tiettyjä opillisia eroja näkyä lestadiolaisuuden sisällä.Liike pysyi kuitenkin yhtenäisenä ainakin ulkoapäin katsottuna vuosisadan loppuun. Vuosisadan vaihteen jälkeen liikkeestä erosivat isoesikoiset eli länsi-lestadiolaiset ja uusheränneet. Vanhoillislestadiolaisuudesta tuli liikkeen pääsuunta. Siitä erosivat edelleen vuonna 1934 niin sanotut pikkuesikoiset eli itä-lestadiolaiset.

Vanhoillis-lestadiolaiset Ruotsissa ovat 1800-luvulta lähtien järjestäytyneet yhdistyksissä, joita kutsutaan rauhanyhdistyksiksi. Nimi rauhanyhdistys tulee raamatusta: ” Sillä hän on meidän rauhamme”(Ef 2:14) Vanhoillislestadiolaisuus on suuri liike Suomessa, ja heidän järjestämänsä suviseurat kokoavat noin 70 000 osanottajaa. Suurin osa seuravieraista on lapsia ja nuoria. Suviseurat Suomessa on suurin hengellinen tapahtuma pohjoismaissa. Ruotsin viidessä rauhanyhdistyksessä on noin 500 jäsenta, ja suuri määrä lapsia ja nuoria.

Vanhoillislestadiolainen liike on Ruotsin kirkon sisäinen herätysliike. Rauhanyhdistykset järjestävät hartauksia joita kutsutaan seuroiksi. Näitä järjestetään paitsi omissa kokoontumistiloissa, myös kodeissa ja julkisissa tiloissa, kuten kouluissa ja kirkoissa. Seuroihin ovat kaikki tervetulleita.