Kotisivullamme voit tutustua toimintaamme sekä kuunnella seurojamme.
Taalainmaan rauhanyhdistys kuuluu Ruotsin Rauhanyhdistysten Keskusyhdistykseen, SFC:n. Yhdistyksen tarkoituksena on muun muassa herättää ja elvyttää kristillistä uskonelämää sekä kristillisiä elämäntapoja, raittiutta, yhteiskunta- ja kansalaisvastuuta, isänmaanrakkautta sekä vanhempien sukupolvien perinnön kunnioittamista. Herätysliike toimii Ruotsin kirkon sisällä.
Taalainmaan rauhanyhdistys perustettiin 1970. Yhdistyksessä on 210 jäsentä ja lisäksi suuri määrä lapsia. Yhdistys omistaa toimitalon Bodarnassa Gagnefin kunnassa. Siellä järjestetään seurat perjantaisin ja sunnuntaisin. Taalainmaan rauhanyhdistys järjestää seuroja myös Borlängessa ja Gävlessä muutaman kerran vuodessa. Yhdistys on mukana järjestämässä vuosittaisen kirkkopyhän Mockfjärdin ja Gagnefin kirkoissa. Rauhanyhdistys osallistuu myös kirkon jumalanpalveluksiin ja järjestää omia messuja kirkossa.
Taalainmaan rauhanyhdistyksellä on hyvin elävää toimintaa. Lapsille ja nuorille järjestetään pyhäkoulu ja raamattuluokka viikoittain. Vanhemmille nuorille on perjantai-iltaisin toimintaa, joka sisältää Raamatun tutkimista, laulua ja keskusteluja. Pienimmille lapsille järjestetään päiväkerhoa kahdesti kuukaudessa. Eläkeläiset kokoontuvat kerran kuukaudessa. Rauhanyhdistys kerää varoja toimintaansa järjestämällä myyjäisiä, joissa myydään mm. leivonnaisia, ruokaa, käsitöitä ja arpoja.
Kaikki ovat tervetulleita meidän seuroihin!