Tietoa meistä

Näin uskomme

Uskomme perusta on raamattu ja luterilainen tunnustus. Keskeistä julistuksessamme on saarna Kristuksen kärsimyksestä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta sekä se kuinka ihminen voi löytää armollisen Jumalan eli kuinka Jumala vanhurskauttaa ihmisen. Vanhoillislestadiolaisuudessa opetetaan että Pyhä Henki vanhurskauttaa evankeliumin kautta. Ihminen tulee autuaaksi yksin uskosta ja armosta Kristuksen sovituksen kautta. Jumala vanhurskauttaa syntisen seurakunnassaan. Jeesus on antanut sovituksen viran seurakunnalle ja sen jäsenille. Virka julistaa evankeliumia on Pyhän Hengen virka. Hänen omansa käyttävät tätä valtuutta. Kun he julistavat evankeliumia kaikille luoduille, julistavat he myös sanaa synninpäästöstä, joka on evankeliumin ydin. Evankeliumissa julistetaan syntien anteeksiantamusta Jeesuksen nimessä ja veressä. Usko tulee siis kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta.

Usko on Jumalan lahja. Jumala on antanut uskon lahjan kaikille ihmisille, jotka syntyvät maailmaan.

Kaste on hyvän omantunnon liitto Jumalan kanssa. Uskon lahjan omistava ihminen otetaan siinä seurakunnan hoitoon. Ihminen joka on joutunut pois kasteen armoliitosta voi saada uskon lahjan takaisin parannuksen kautta.

Parannus on mielenmuutos. Lutherin mukaan parannuksessa ihminen katuu ja kärsii syntiensä tähden, mutta hän saa myös syntinsä anteeksi evankeliumin kautta. Anteeksiantamus on evankeliumin ydin.

Ehtoollinen on Jeesuksen asettama muistoateria. Se on tarkoitettu uskovaisille uskon vahvistukseksi.

Jeesuksen opetuksen mukaan Jumalan valtakunta löytyy maan päältä. Maan päällä se on armovaltakunta ja taivaassa kunnian valtakunta. Jumalan seurakunta on yksimielinen uskossa, opissa ja rakkaudessa.