SFC täyttää tänä vuonna 50 vuotta – juhlat vuoden päästä
Kulunut vuosi on osoittanut meille kaikille, että ei ole mikään korulause, kun usein sanomme tehdessämme suunnitelmia – jos Jumala suo. Tänä vuonna Jumala ei ole suonut kaiken tapahtua, niin kuin me olimme suunnitelleet. Tämän olemme saaneet kokea myös SFC:n toiminnassa.
SFC:n juhlaseurat siirrettiin ensi vuoteen eli jos Jumala suo, juhlimme SFC:n 50 vuotistaivalta Taalainmaalla vuoden päästä helatorstain viikonloppuna. Saimme hyvissä ajoin valmiiksi Ruotsin kristillisyyden historian jo tälle keväälle. Kirjan nimi on ”Jumalan valtakunnan kansalaisena Ruotsissa”. Tulemme sitä jo ehkä jonkin verran myymään tänä vuonna mutta ensi vuonna julkaisemme sen virallisesti. Se on todella mielenkiintoinen ja puhutteleva kirja ja julkaisemme tämän runsaasti kuvitetun teoksen kahdella kielellä.
Tämän vuoden suviseuroihimme oli luonnollisesti pyydetty puhujat ja jos vain mahdollista he palvelevat sitten ensi vuonna. Samoin koko organisaatiomme on jo periaatteessa valmiina ensi vuodelle. Odotimme runsaasti vieraita juhlaseuroihimme ja toivomme, että ensi vuonna nämä vieraat tänne saamme.
Tämän vuoden suviseurojen sijasta pidämme nettisuviseurat eli lähetämme kolmena seurapäivänä muutamia kaksikielisiä saarnoja ja luonnollisesti tuttuja siionin lauluja ja virsiä. Saakoon nämäkin seurat olla vahvistamassa Jumalan lapsia ja kutsumassa sisälle Jumalan valtakuntaan heitä, jotka ovat yhteyden Jumalaansa kadottaneet.
Kaksikielinen seuratoiminta jatkuu muina pyhinä Taalainmaan rauhanyhdistyksen järjestäminä nettiseuroina. Myös lapsille ja nuorille on omaa ruotsinkielistä ohjelmaa.
Jos Jumala suo – ensi vuonna Taalainmaalla!
SFC:n johtokunnan puolesta
Timo Löppönen